Esko Eerikäinen jättää Salatut elämät
Esko Eerikäinen jättää Salatut elämät


Esko Eerikäinen jättää Salatut elämät -sarjan taakseen. Hänen näyttelemänsä Petri poistuu sarjasta 5. marraskuuta MTV3-kanavalla nähtävässä jaksossa.
– Tuntuu lähinnä haikealta. Työryhmä on älyttömän hieno, Eerikäinen kertoo Iltalehdelle.
Petrin ja Kallen (Pete Lattu) tiet erkanevat dramaattisissa tunnelmissa.
– Eihän sitä tiedä, jos Petri ehkä joskus palaa, Eerikäinen sanoo.
Radiojuontajana jo pitkään työskennellyt Eerikäinen kuvailee Salkkarit-pestin olleen monin tavoin opettavainen.
– Etenkin se yllätti, miten tehokkaasti siellä käytetään kaikki aika, mitä on. Mennään todella nopeasti eteenpäin. Yhtenä päivänä opetellaan kasa tekstiä ja toisena siirrytään jo uuteen. Kaikki tapahtuu ammattimaisesti kuljetuksista lähtien, mitään ei jätetä sattuman varaan, Eerikäinen sanoo.

Eerikäistä on jo kosiskeltu tulevan kauden kesäteatterituotantoihin. Näytteleminen kiehtoo Eerikäistä. Hänet on nähty myös Grease-musikaalissa.
– Odotan, että Markus Selin soittaa, ei tarvitse seuraavassa Vareksessa käyttää Jasper Pääkköstä, Eerikäinen veistelee.
Ensimmäinen Salkkarit-päivä on jäänyt Eerikäiselle ikuisesti mieleen.
– Petri ja Kalle harrastivat intohimoista seksiä päihdeklinikalla. Mietin, että jos tästä selviän, selviän ihan mistä vaan. Jännitti ja pelotti, kun ei ollut näyttelijäntyön pohjaa. Porukka otti kuitenkin hienosti vastaan, Eerikäinen muistelee.
Päivitetty 30.10.2024 kello 13.38. Eerikäinen poistuu sarjasta 5.11. nähtävässä jaksossa, ei 30.10., kuten jutussa aiemmin luki.




